Suru-uutinen tavoitti Merihaan Veneseuran joulukuussa: johtokunnan jäsen Kari Nissinen oli kuollut. Tiedon välitti Karin veneily- ja elämänkumppani Merja.
Kari oli kotoisin Suomen suurimmasta saaresta Soisalosta, jota ympäröivissä vesistöissä hän uisteli ja kalasteli. Talvisin jään yli mentiin vesikelkalla. Karille veneet tulivat tutuksi jo pienenä: hänen enonsa rakensi veneitä, joita sai lainata siinä vaiheessa kun moottorin sai itse käyntiin. Lapsuuden koti Soisalossa pysyi rakkaana paikkana, jossa Kari ja Merja kävivät ympäri vuoden. Nytkin oli tarkoitus mennä sinne yhdessä jouluksi, mutta toisin kävi.
Kari veneili koko elämänsä. Aluksi veneitä vuokrattiin, lopulta ostettiin oma, Janica. Saaristomeri oli kesäisin määränpäänä ja siellä erityisesti Trunsö, joka oli rauhallisena paikkana Karin ja Merjan mieleen. Purjehdusloma pidettiin yleensä elokuussa, jolloin kuumin veneilysesonki oli jo ohitse.
Kari oli aktiivinen Helsingin Meripelastusseuran ja Helsingin Navigaatioseuran jäsen. Jälkimmäisessä hän toimi myös kommodorina. Seuran saaripaikassa Kotiluodossa Kari ja Merja viettivät paljon aikaa. Kari oli myös Helsingin Meriveneilijöiden varakommodori ja satamakapteeni. Myöhemmin kotisatama oli Helsingin Moottorivenekerhossa, josta Kari ja Merja siirtyivät Merihakaan lähemmäksi kotia. Merihaan Veneseuran johtokuntaan Kari valittiin vuoden 2017 alusta.
Kari otti johtokunnassa vastuulleen koulutus- ja katsastusasiat, joiden edistämiseksi hänellä oli selkeät suunnitelmat. Suunnitelmien toimeenpano keskeytyi vakavaan sairauskohtaukseen keväällä 2017. Kari kuitenkin selvisi ja aloitti määrätietoisen kuntoutumisen, jonka aikana oli selvää, että tehtävien hoito johtokunnassa jatkuisi heti kun vointi sen sallisi. Syyskokouksessa 2017 Kari valittiinkin uudelleen johtokuntaan ja hänen oli määrä osallistua vuoden viimeiseen johtokunnan kokoukseen. Toinen sairauskohtaus kuitenkin päätti toisin.
Merihaan Veneseuralle Kari oli suuri voimavara. Jäämme kaipaamaan hänen kokemustaan ja osaamistaan, josta pääsimme nauttimaan liian vähän aikaa.
Purjehdus on päättynyt. Meri huokaa rantakiviin. Veden yllä linnun lento aamuaurinkoon. On muuton aika.
Merihaan Veneseuralta syvin osanotto Merjalle.