Byygarit tarjoa

Napsauttamalla näet kuvan kokonaan.
Ja lähestyi elokuun puolivälin viikonloppu 2009, joka oli kalenterissa merkitty: “byggarit järjestää Onaksessa”. Siispä Kallioniemen rantaan lauantai aamusta ja veneeseen tykötarpeet, köydet irti ja kokka kohti Onasta! Menematkalla sää ja tuulet suosivat pienveneilijää kerrassaan. Loppukesän pehmeä lämpö ja lähes tuuleton myötäinen helli kerrankin Yammun kipparia. Matka sujui niin helposti, että päätin käyttää säästyneen matka-aikani tekemällä ylimääräisen kieppauksen Emäsalon Lammaslahdessa vierailuun. Siitä huolimatta saavuin perille MVS:n tukikohtaan, kuten olin arvioinut ja ilmoittanut siellä jo oleville seuramme etujoukoille.

Päivän ja illan jo useampana edellisenä vuonna hyvin harjoiteltu ohjelma meni niin kuin olimme “linnassa” sopineet! Väkeä oli vain tavanomaista vähemmän; olikohan viikonlopun sääennuste karsinut osan porukasta jäämään kotilaituriin? Ilta oli mitä hienoin eikä antanut mitään ennakkomerkkiä tulevasta, sen sijaan merenkulkijoiden radiosääennuste sitäkin enemän…niinköhän pitänee paikkansa, tuumailin.

Mutta kun paukkuvat purjeköydet ja saunan kupeessa polttopuiden peittona olleen pressun räpätys herättivät aamuyöstä saunatuvan pahnoilla kuorsaavan rannikkoveneilijän sikeästä levosta, oli sääprofeettojen madonlukuihin uskominen. Tuulen suunta oli muuttunut lännen ja lounaan puolelle sekä sen voimakkuus kasvanut korvinkuultavasti. Aikainen herätys oli siis tiedossa sekä johtopäätökset kelin sopivuudesta rannikkoveneilijälle! Ylösnousu tapahtui aamu seitsemän hujakoilla kuin jänis makuulta. Analyysi vallinneen sään sopivuudesta Sipoon selän ylitykseen johti kutakuinkin samaan päätelmään kuin legendaarinen sääprofeetta räntämäkelä aikoinaan monesti tv:ssä ennustuksissaan lakoniseen sävyyn totesi: “pysykää sisällä jos ei aivan välttämättä tarvitse lähteä maailmalle”. Summa summaarum: kotiin päätettiin lähteä vasta seuraavana päivänä, koska kesälomaa oli vielä jäljellä ja saman päätöksen oli Marttilan Hannukin tehnyt. Mikäs Onaksessa oli ollessa. Evästä oli riittämiin ja saunakin päätettiin lämmittää illemmalla. Ja nyt oli kerrankin mahdollista keskittyä yleisurheilun MM-kisojen radioselostuksen seuraamiseen ilman ulkopuolisia häiriötekijöitä!

Totesimme Hanskin kanssa aamupäivän varttuessa kohti keskipäivää jäävämme saareeen lähestulkoon kaksistaan. Kaksi venekuntaa lähtikin rohkeasti kohti kotisatamiaan ja meidän lisäksi saareen jäi yksi purjehtijapariskunta. Mutta heille olimmekin tuiki tarpeellisia, nimittäin kova sivutuuli oli alkanut keikuttaa ja rynkyttää kalliolaiturissa kiinnitettynä ollutta isoa purtta pahemman kerran. Onneksi Hanskin pitkä purjehtijakokemus ja tilanneäly tulivat kuvaan mukaan melkein viime hetkessä. Veneen keulaköyden kiinnitys laituriin oli repeytymässä irti ja saimme tehdä tovin hartiavoimin töitä, että saimme veneen kääntymään kohtisuoraan tuulen suuntaan ja kyljestään kiinni laituriin. Näin se pysyikin laiturissa tuulen tyyntymiseen asti ja vakuutusyhtiölle jäi yksi vahinko vähemmän korvattavaksi kuluneelta kaudelta…loppupäivä kuluikin leppoisasti aikaa kuluttaen ja meren vaahtopäitä Onaksen korkeilta kallioilta kiikarilla ihaillen. Illalla lämmitimme saunan ja nautimme sen erinomaisista löylyistä. Saunavihdatkin teimme metsureiden harvennushakkuiden kaatamien koivujen oksista. Taas kerran tuli todettua Onaksen saaritukikohdan sauna maailman kolmen parhaan joukkoon kuuluvaksi ja se on paljon se! Illalla kuuntelimme yleisurheilun MM-kisoja radiosta. Jamaikan Usain Bolt laittoi entisen 100m:n maailmanennätysajan historiaan; uskomaton juoksu häneltä!

…ja aurinko nousi seuraavana aamuna lähes pilvettömältä taivaalta, ja rannikkoveneilijä oli valmiina kotimatkaan. Tuuli oli yön aikana laantunut jonkin verran, mutta haastetta Onas-Kallioniemi matkaan riitti kuitenkin enemmän, kuin “lääkäri määrää”. Joka tapauksessa tein pikaisen tilanneanalyysin jälkeen päätöksen lähteä, koska kesäloman viimeinen päivä oli käsillä ja kelikään ei ollut aivan mahdoton. Hanski päätti vielä jäädä odottamaan tuulen suunnan kääntymistä suotuisammaksi. Saatuani tavarat veneeseen ja Hannun avustuksella veneeni “oikealle” puolelle laituria, lähdin ajamaan kohti länttä. Sköldvikin syväväylän ohitettuani toteisin aallokon olevan vielä aika ärhäkän. Ajelin hissukseen kohti Sipoon selkää ja päätin vasta siellä tehdä päätöksen otanko sisäväylän vai jatkanko selän yli suorinta reittiä. Lännen suuntainen puolitoistametrinen aallokko pakotti pitämään matkavauhdin maltillisena, korkeintaan 6-7:ssä solmussa. Matkanteko tuntui silti kuin rodeoratsastajan menolta, vaikka en ole sellaista kokeillutkaan, ja perille päästyäni ei sellaista ole tarve enää kokeillakaan! Niin kuin edellisestä voi päätellä, valitsin ulkoreitin, ajettuani jonkin matkaa kohti länttä. Aallokko ei sentään tuntunut aivan mahdottomalta ja huomasin Sipoon selän länsipäässä merivartioston laivan päivystämässä. Tuntui jotenkin turvallisemmalta, kun näin sen siellä minua odottamassa. Laivan komentosillalla ollut miehistö näyttikin huomanneen minut ja se seurasi tuloani siihen asti kun olin jo lähellä Vuosaaren satamaan johtavaa väylää, jonka jälkeen se lähti ajamaan kohti avomerta. Voin vain kuvitella mitä laivassa mahdollisesti keskusteltiin heidän seuratessa minun matkantekoani: “kattokaas pojat, sieltä on idästäpäin lähtenyt joku elämäänsä kyllästynyt pienveneilijä aamuajelulle”.

Sipoon selän ylitettyäni, ajattelin pahimman olleen jo takana. Mutta mitä vielä. Ajaessani kohti Pihlajaluodon ja Ison Leikosaaren välissä olevaa “keppihelvettiä”, aalon korkeus vain kasvoi siitä, mitä se oli Sipoon selällä. Ei auttanut muuta kuin purra hammasta ja jatkaa matkantekoa, oltiinhan jo loppumetreillä. Villingin itäpuolen tuulesuojaan päästyäni totesin: tämä on nyt tässä ja loppumatka on helppoa kuin heinänteko. Saadessani näkökenttääni Kallioniemen HRV:n venesataman, huokasin helpotuksesta. Kaikki oli kuitenkin mennyt hyvin. Koskaan aiemmin ei kotisatamaan tulo ollut tuntunut paremmalta!!!
Napsauttamalla näet kuvan kokonaan.
Kaj Grönroos: HRV&MVS…rannikkoveneilijä vuodesta 1993