Vesille Plikankin mieli

Huonosti nukutun yön jälkeen puhelin herätti varttia vailla kuusi. (Tähän väliin kuuluu julkaisukelvotonta tekstiä). Hesarin selaus, espressot naamaan ja sitten kasin ratikkapysäkille. Töölön torilta kävellen Rajasaareen. Kokoajan miettien mitä vielä pitää tehdä, ennenkuin Karttusen kaverit tarjoavat liinoja veneen alle. Noston piti alkaa kello kahdeksalta. Aikaa oli, pikkuPlikan saimme taavetteihin Lehtisen veljesten avustuksella. Kiitos. Kansi puhtaaksi rojuista maston kuljetusta varten. Karttunen saapui kai vähän etuajassa koska eka paatti oli vedessä jo ennen kahdeksaa. Ja sittenhän niitä meni. Iku-turso, Nuanna, Ulrica, Kirsikka… tahti oli niin kova, etteivät ihan kaikki ehtineet laiturista irti, kun jo toinen vene laskettiin kylkeen. Sitten nostoauto olikin jo Plikan vieressä. Masto nousi kannelle ja sitä kiinnittäessämme kaksi muuta venettä laskettiin vesille. Auto tuli uudelleen Plikan viereen ja käänsi nosturin varren kohti Nausikaa VII. Arvasimme että lähtö oli lähellä. Ja seuraavaksi liinoja tarjottiinkin Plikalle. Kello näytti varttia yli yhdeksää kun Plikka oli vedessä, Perkins käynnissä ja olimme valmiita “kotimatkaan”. Sää oli mitä hienoin, taas kerran. Lauttasaaren sillan kohdalla ohitimme Nausikaa VII:n. Vilkutukset olivat molemminpuoliset. Heillä oli kuulemma ongelmia moottorin kanssa, joten hiljainen vauhti johtui joko siitä tai sitten halusta nauttia upeasta aamusta. Itä-viitan kohdalla näin Pihlajasaaren ja Melkin välissä jotain suurta ja valkoista. Kysyin kipparilta, “onkohan toi tulossa vai menossa?”. “Menossa”, sanoi kippari, “se näytti äsken paljon isommalta”. Länsi-sataman ohitimme katseella. Ei Tallinnan laivoja tulossa kohti mistään suunnasta. Sirpalesaaren edustalla katselimme kun Harakan takana Silja ja Viikinki porhalsivat laitureitaan kohti. Harakan ohitse ja Särkänsalmen väylän poikki. Yksi pika-alus Tallinnaan oli juuri lähtenyt laiturista, mutta ehdimme turvallisesti sen editse Ryssänsaaren eteen. Katajanokalla oli kolme ranskalaista sotapaattia laiturissa, vastaan tuli Doris ja käännyttyämme kohti Merihakaa tuli peräämme Vispilä, jonka suunta oli Korkeasaareen. Merihakaan tullessa alkoi taas se jokavuotinen keskustelu: “mikä paikka, mikä poiju ja mille puolelle?”. Lehtisalon Pekka oli tulossa Kirsikastaan ottamaan keulaköysiä vastaan, mutta totesi laiturilla, että me olimme liian nopeita. Ja sitten, HUH. Kaikki hyvin ja eka merimatka on taas tehty. Vatsakin alkoi asettua. Keitimme kahvit, joimme ne ja läksimme kotiin. Mottona oli: “nyt ei jaksa tullaan huomenna uudestaan. Tämähän on HUVIveneilyä”.

Kuvia ei tullut otettua, enkä viitsi huijata laittamalla viime vuotisia. Vaikkakin ne olisivat ihan samanlaisia. Plikan kipinä