Jaakko Itäkannas (Kings Cruiser 33, S/y Frilla) lähti kesäkuussa 1999 kohti välimerta. Hän lähetti ensimmäisen raportin elokuussa 1999.
- 14.8.99 Macon. S/y Frilla on menossa kohti Välimerta, jonne saavuttaneen viikon kuluttua. Reitti on käynyt kanavien ja Euroopan halki. Kuvassa ollaan 22.7. Liegéssä, Belgiassa. Ennen lokakuuta yritetään Kreikkaan Joonian saarille.
- 25.5.2000 Paxos. Frilla talvehti Italian kärjessä Vibo Valentiassa. Nyt on siirrytty Kreikan puolelle ja tarkoitus on mennä Aigeian merelle ja Dodekaneeseille.
Jaakko Itäkannas Liegéssä
Vene oli talven 2000-2001 telakalla Leroksella. Tässä Jaakon helmikuussa 2001 kirjoittama raportti matkan vaiheista:
FRILLAn purjehdus 1999-2000
Olimme hyvin keski-ikäinen pari kun siirryimme vesille. Vielä ehti hyvin, mutta sisäänajossa piti kiirettä. Jo alun perin oli ajatuksissa pidempi purjehdus. Vuonna 1996 olivat ääripisteinä Tammisaari ja Onas, 1997 Utö ja Tallinna, ja 1998 kierrettiin Ahvenanmaalla ja poikettiin Tukholmassa, ja Virossa tietysti. Teoriakurssit päälle ja sitten oli pakko lähteä. Otimme sapattia muutaman kuukauden ja oli tarkoitus katsoa, mihin asti ehdimme. Reittivalinta oli muuten selvä: eri maiden kanavia Välimerelle, koska ei ollut halua lähteä vuorovesialueelle.
Frilla on myös varttuneessa iässä, KC 33 vuodelta 1973. Kone vaihdettiin uuteen Volvoon, muuta erityistä ei tarvittu. Maastrichtissa ostettiin kylmäboksi, kun maissa oli sähköä saatavilla ja pääasiassa ajeltiin koneella. Aurinkosuojat tulivat mukaan etelämpänä. Lankonki toki oli matkassa, ja fendereitä runsaasti. Niitä olisi voinut olla enemmän.
Lähtö oli 8 kesäkuuta 1999 ja lisämiehistönä parin viikon ajan poika. Reitti seurasi Ruotsin rannikkoa Smygehamniin asti ja sieltä Tanskan saarien kautta Travemundeen. Lähetimme kanavaosuuden alkaessa maston rahtina alas Port St.Louisiin koska se olisi kannella ulottunut pari metriä ulos sekä perästä että keulasta. Näin oli paras, muuten ei olisi masto säilynyt ehjänä tai olisi tyrkätty se jonkun jahdin kylkeen. Suluissa ja satamissa oli joskus ahdasta.
Saksan kanavat ovat rahdinkuljetusta varten, laivoja ja proomuja on liikkeellä koko ajan, mutta ne ovat tottuneita veneilijöihin, kun ajelee sääntöjen mukaan. Sulkuihin tottuminen vei aikansa, jokaisessa oli varmuuden vuoksi pollarit eri tyyppiä ja eri paikassa, yksilöllisesti. Ainoat uhkatilanteet olivat Reinillä, jossa vesi oli korkealla ja virtausta niin, että kaasu pohjassa ajellen mentiin pitkälti toistakymmentä solmua. Alusliikenne on vilkasta ja helpotti kun päästiin Nijmegenissä Hollannissa Maasille; se on kanavoitu ja meno rauhallista. Hollannista jäi vain hyviä muistoja.
Belgiassa sai mallia byrokratiasta: Frillan ”kanavamaksua” laskettiin samoilla kaavoilla kuin rahtilaivojen ja otettiin tarkka reittiselostus. Sitten iso tietokonelakana kolmena kappaleena ja hinta 35 BF eli 5 mk. Lakana piti sitten juosta joka sululla leimauttamassa konttorilla, missä pari virkailijaa uutterasti syötti siitä dataa tietokoneeseen. Täällä jouduttiin myös tuntikausien odotteluihin ja suluilla yöpymisiin. Mutta maasto Ardenneilla, myös Ranskan puolella, oli hienoa: koskematonta vuoristoista metsää parin päiväpurjehduksen verran, vain joku kylä tai kaupunki harvakseltaan. Ei uskoisi ruuhka-Euroopaksi. Tällä osuudella oli gastina eräs toimittaja-ystävä, joka teki siitä jutun ET-lehden numeroon 8/2000.
Ranskan puolella väylä muuttui vanhaksi ja ahtaaksi: pikku sulkuja, joissa joko käsikäyttö sulkumestareineen tai jokin automatiikka. Yleensä matka taittui täälläkin joutuin ja palvelu pääasiassa ystävällistä. Vastaantulevien proomujen kanssa tuli hiki pintaan, piti väistää niin reunaan, että köli kolhi pohjaa. Ranskan osuudella oli neljä tunnelia, pisin kilometrinen, pimeä ja ikävä ajaa. Lähellä reittimme lakikohtaa oli köliveneellä vaikeuksia löytää kiinnittymispaikkaa yöksi: kerran oli mentävä 28 sulkua päivän mittaan. Alaspäin meno olikin sitten vaivatonta, täälläkin.
Ranskassa oli reitillämme pätkä Moselia, sitten taas kanavaa, ja sen jälkeen suuret joet Saone ja Rhone.
Lyonin miljoonakaupungissa on pienveneiden paikka aivan keskellä kaupunkia, ja laiturissa tilaa. Alaspäin mennessä sulut kasvoivat jättimäisiksi mutta helpoiksi: kelluvat pollarit. Avignonin jälkeen tulimme Rhonen suulle 18.elokuuta ja mastokin löytyi Port Napoleonista. Matkaa oli tehty aika tavalla ja siihen mahtui 246 sulkua. Niiden periaate alkoi selvitä.
Välimerellä lähdettiin parin päivän huilin jälkeen itään eikä säätä voinut ensin moittia. Porquerollesin saarella vietettiin parikin päivää koska näytti epävakaalta, mutta sitten lähdettiin avomerelle kohti Korsikan kärkeä. Yö oli rasittava; tuuli ei ollut erityisen kova ja osin myötäinenkin, mutta aallokko oli ikävä: korkeita jyrkkiä aaltoja jotka tulivat säkkipimeästä sihisten. Aamupäivällä ei näkynyt merkkiäkään kilometrin korkuisista vuorista, joita pitäisi olla saaren pohjoiskärjessä. Sen sijaan näimme reissun ainoat delfiinit. Utu on siellä tosiaan niin vahvaa, että vasta parin kolmen mailin päässä erottui maa. Iltapäivällä tultiin Macinaggion satamaan Korsikan itärannikolla. Kauniita maisemia. Tästä alkoi sitten kolmisen viikkoa jatkunut säätyyppi: hautovaa, kosteaa ja säätiedotteessa joka päivä varoitus paikallisista ukkosmyrskyistä. Me olimmekin usein siinä paikalla. Etenimme saaria pitkin (Elba, Giglio, Giannutria) kunnes piti poiketa sään vuoksi mantereelle Civitavecciaan. Sieltä oli lyhyt matka käydä Roomassa. Jatkoimme kohti Ponzan saaria, mutta iltayöstä tuli takaa ukkosmyrsky, jonka keskeltä selvittiin Anzion niemen taakse Nettunoon. Yö meni vahtiessa, ettei myrskyn nostattama aallokko hakkaa venettä betonilaituriin. Aamulla oli kaikki toisin: kirkas auringonpaiste, täysin tuuleton meri ja pitkät mainingit, lämpöä 35 astetta. Siitä sitten Ponzalle ja hienoja saaria olivatkin. Jatkossa poikkesimme Ischian saarella ja siitä Caprin ohi Agropoliin satamaan Salernonlahdella ja taas osui ukkosmyrsky kohdalle, nyt tosin satamassa mutta silti tahtoi olla venekunnilla vaikeuksia. Kun säätyyppi pysyi sitkeästi samana, pysähdyimme noin viikon kuluttua aivan Italian eteläosassa Calabriassa olevaan Vibo Valentiaan, jossa oli siistin näköinen ja suojaisa marina. Näin siksi, että siitä eteenpäin olisi seuraava tietämämme talvitelakka ollut Kreikan puolella ja tuntui uhkarohkealta jatkaa matkaa sillä aikataululla, että olisi aamulla lähdettävä merelle oli sää mikä hyvänsä. Kolmen päivän viimeistelyt ja Frilla jätettiin syyskuun puolivälissä talvehtimaan veteen, kuten siellä on tapa. Kaikkiaan olimme reissun aikana yötä 62 eri satamassa eli ei päässyt pitkästymään.
Kokonaisantina oli, että olimme valinneet oikean tavan katsella maailmaa. Viihdyimme keskenämme ja Frillassa voi viettää pitkiäkin aikoja, kun maapalvelut ovat tyydyttävät. Lisäksi tuli itseluottamusta. Näyttää siltä, että kun ei ehdoin tahdoin mene huonoon ilmaan, niin tämäntyyppisestä purjehduksesta kahden hengen miehistömme selviää.
Harmit ja vastoinkäymiset olivat mikroluokkaa. Pesumahdollisuudet heikkenivät Hollannin jälkeen, vastaavasti ruoka, viini ja maisemat paranivat. Ranskalaiset karttakirjat, tuorein mallia 1999, sisälsivät osin väärää tietoa satamien palveluista, syvyyksistä ja jopa olemassaolosta. Kalliit Helkaman taitettavat polkupyörät menivät käyttökelvottomiksi (pitäisi olla ruostumatonta). Kaasupullojen ja venttiilien yhteensopimattomuus Euroopan maissa on skandaali. Italiassa satamat olivat kalliita, tai sitten ilmaisia , ja paikalliset purjehtijat yrittivät torjua vieraita jopa kunnan laiturista, jos ei vain mennyt kiinni väkisin. Mutta viranomaisten suhtautuminen oli nykyaikaa: välillä Merihaka – Vibo ei kertaakaan (!) kysytty passia eikä edes, keitä tai mitä veneessä mahdetaan kuljettaa. Veneen nimeä ja rekisteritietoja (omistaja) kirjattiin kyllä, Ranskassa noin 1000 mk maksavan kanavamaksunkin takia. Belgia pois lukien oli pahinta byrokratiaa se, että sulunhoitaja Ranskassa keskeytti virantoimituksen ja ryhtyi myymään veneisiin itse tekemäänsä hunajalikööriä.
Kesän aikana näimme suomalaisveneen Hannoverissa, olivat tulossa ylös Välimereltä, ja seuraavan Civitavecciassa, missä Roihan pariskunta oli juuri nostamassa venettään telakalle: olivat Kreikkaan matkalla mutta juuttuneet jo kolmanneksi kaudeksi Italiaan. Sen sijaan ruotsalaisia oli kanavalla kovastikin. Maybe-nimisen veneen väkeen, kuusikymppiseen pariskuntaan, tutustuttiin Saksan puolella ja lopulta kuljettiin pari-kolme viikkoa porukassa vuorovedolla; niin oli helpompi ajella. Gunnarssonit kääntyivät sitten länteen ja kortin mukaan viihtyivät talvella Espanjassa oikein hyvin. Meillä oli edessä paluu arkeen ja laskemaan aamuja seuraavaan toukokuuhun.
FRILLAn matka kaudella 2000
Leppoisalla Joonianmerellä
Talven aikana ehti käydä monta kauhukuvaa silmissä. Niissä oli poikkeuksellisia myrskyjä, läpiviennit vuosivat ja mafiosot pistivät ulkolaisten veneet kierrätykseen. Kun menin Viboon toukokuun puolivälissä 2000, oli Frilla vielä telakalla, jonne se oli nostettu tilattuja töitä varten. Kaikki oli valmista muutaman tunnin sisällä, vesillelasku kelkalla meni rutiinilla ja sekä työn laatu että hinta piti kutinsa. Rehellistä väkeä.
Siirto Italiasta Kreikkaan tapahtui miehistönä neljä keski-ikäistä herraa. Messinan salmessa ei ollut mitään mainittavaa, paitsi että Etna savusi. Kävimme hiljaisissa satamissa, joissa ei muita kulkijoita näkynyt. Vasta Crotone oli isompi paikka. Sieltä oikaistiin Joonianmeren poikki Korfulle. Mukana ollut armoitettu kalamies sai keskellä merta ainoan nykäyksen koko kahden viikon reissulla; paksu siima meni poikki kertalaakista. Kaloja on harvassa mutta ovat isoja. Iltahämärissä näimme kymmenien delfiinien parven, joka seurasi Frillaa ehkä puolisen tuntia. Muuta ei sitten näkynytkään, paitsi yöllä parin vuorolautan valot etäältä. Tilaa on. Koko Italian osuudella oli tuulta aivan mukavasti, koneella mentiin joku pätkä, kun oli tuo aikataulukin ja satamat harvassa. Italian eteläkärki on huonosti hyödynnettyä: joku iso satama, nekin umpeutumassa tai vailla palveluita.
Korfulla olimme kolme päivää, paikkaa vaihtaen. Kaupungin venekerhon laiturissa oli lysti seurata, kuinka paljon vaivaa itävaltalaisen veneen miehistö näki vältelläkseen maksua, n.80 mk. Ei onnistunut. Minkäs sitä luonnolleen voi. Täältä etelään oli kohteena Paxos, vielä ennen sesonkia kaunis kuin mikä. Pargassa mantereen puolella retki näytti tyssäävän: englantilainen vene oli tulla täydellä kaasulla Frillan perästä sisään, kun olimme kiinnittyneinä laituriin. Keula pysähtyi niin lähelle, että vasta hetken päästä nousi niskakarvat pystyyn, kirjaimellisesti. Hermostunut kippari Allan sotki sitten oman ankkuriköytensä potkurinsa ympäri. Farssin puolelle mennyt näytös päättyi vasta, kun vanhempi paikkakuntalainen sukelteli puukko kourassa köysiä pätkiksi.
Prevezassa näytti talvehtivan suomalaisiakin veneitä maissa, siellähän on isot telakat. Miehistön vaihto tapahtui Levkasilla, Eila korvasi kolme poislähtevää riskiä miestä ja jatkoimme hiljalleen saaria pitkin kohti Korintinlahtea. Täällä saatiin koko kesän parhaat purjehdukset. Samalla alkoi se mikä toistu koko kesän eri muodoissa: venekunta saksalaisia täytti vesisäiliönsä Ithakan kaupungin ilmaiseksi veneilijöille tarjoamasta pienestä vesiautosta. Sitten letku viskattiin kaijalle, vettä valui puoli tankillista katuojaan. Säiliöautokuski hyppi vimmasta tasajalkaa ja heristeli nyrkkejään, kun paikalle palatessaan huomasi törkeyden. Vesihän on saarilla kortilla. Mutta teutoonit eivät olleet moksiskaan. Sellainen toisten huomioonottaminen, joka pohjolassa on itsestäänselvyys, puuttuu eräistä kulttuureista.
Ithaka jätettiin aamuhämärissä vaikka sää ei ollut lupaava. Koko pitkä päivä ryskytettiin vastatuuleen, puolen tuuman suolakerros nahkalla ja kamppeilla, ennenkuin päästiin Mesolongiin mantereella. Byronin hautaa ei silloin enää kaivattu, suihkuun päästiin rantahotelliin. Myöhemmin matkalla Eila oppi hakemaan suihkuja mistä milloinkin, kuten ukkokuppilan miesten vessasta. Näihin tottui. Yleensä jostain löytyi mahdollisuus pestä makealla vedellä.
Tästä eteenpäin oli hyvää ja rauhallista menoa Aeginalle asti. Yöpymispaikkana oli mm. Navpaktos, kaunis museaalinen muurien ympäröimä pikku satama, tosi helmi. Ahtaassa satamassa ankkurointi tuotti täälläkin vaikeuksia: pohjan laatu saattoi olla sellainen, että ei lyhyellä köydellä tarttunut kiinni ja piti uusia. Viereisen veneen saksalaisherra neuvoi kiinnittymistä (kiitosta vaan) ja sitten veneen rouva tuijotteli mieltään osoitellen fendereitämme, jotka koskettivat heidän veneensä kylkeä. Lopuksi yrittivät piileskellä keulakajuutassaan satamamaksun kerääjää. Turhaan, koska minä toverillisesti osoittelin virkailijalle, että kyllä ne on kotona.. Maksu oli noin 800 GDR eli peräti 15 mk vuorokaudelta. Tuntuva tappio.
Seuraava kohteemme Galaxhidi oli parin päivän seisake Delphiä varten. Täällä yritti satamapoliisi karhuta Kreikan uutta ( ja EU-lainsäädännön vastaista) maahantuloveroa ja keskustelimmekin aiheesta noin tunnin. En kiistänyt miehen missiota vaan nyökyttelin ja sitten kerroin taas, että en ole nyt tulossa maahan, ja olen sitä paitsi tullutkin EU-maasta. Lopputulos oli, että maksu jäi perimättä. Asia hoitui niin, että poliisi, huomattuaan minulla olevan aikaa ja asennetta, lausui: You have a problem. Kun sanoin, ettei mielestäni minulla juuri nyt ole mitään mainittavaa probleemaa, vastasi virkavalta, että: You have no money. Tähän minä, että tosiaan, eipä tullut mukaan. Kaluunaniekka kirjoitti jo valmiiksi täyttämäänsä ”veropaperiin” tämänsuuntaisen selvityksen, minä kuittasin ja niin oli kunnia tallella, minulla lisäksi rahat. Seuraavalta uhrilta, joka oli sympaattinen japanilainen yksinpurjehtija kissoineen, poliisi kiskoi kahden päivän satamamaksun ( tämä ilta ja huomisaamu, kaksi päivää) paikatakseen itsetuntoaan. Tämä olikin ainoa hankaluus viranomaisten kanssa koko Kreikan kesässä.
Korintin uudessa venesatamassa vietetyn yön jälkeen otin VHF-yhteyden kanavakonttoriin ja pääsimme heti aamusta tankkerin perässä kanavaan: siltoja ei avata pelkkää pikkupurtta varten, autojonot olivat näinkin melkoiset. Kanava on vaikuttava, kymmenien metrien syvyinen kanjoni. Maksu on n. 600 mk. Siihen hintaan ei viitsi kiertää Peloponnessoksen ympäri. Ensimmäinen etappi Aeginalle lilluttiin löysällä genoalla ja lopulta hautovassa tyvenessä koneella: vielä ei ollut tuulista tietoakaan. Hyvässä uskossa odottelimme pari päivää Ateenassa gastia, jonka tultua tuuli löytyi.