Sade ropisi ikkunaan. Havahduin ja vilkaisin kelloa. Parin minuutin kuluttua se soisi, joten poistin herätyksen. Pukeuduin ja lähdin kahvin keittoon. Latasin pannun, väänsin kaasun päälle, hain Hesarin ja menin takaisin makkariin. Tönin Tertun ylös ja lähdin hakemaan kahvia.
Tavarat oli pakattu jo edellisenä iltana, joten ehdin kahvia hörppiessäni selata Hesarin ennenkuin lähdimme ulos.
Outi tuli autoineen ja ajoimme Vallilaan Aulikin luo. Sitten auton keula kohti Spujtsundia. Navigaattorin naisääni kehoitti koko ajan tekemään u-käännöksiä, mutta jatkoimme sinnikkäästi Sturenkatua Kustaa Vaasan tielle. Sain muistihavainnoin, joka kertoi, että silloin joskus 90-luvun puolivälissä, kun matkasin Sepon ja Tanelin kyydissä kohti samaa laituria, niin ajoimme aina vanhaa Porvoon tietä.
Outi ajoi moottoritielle, mutta tullessamme Kalkkirannan risteykseen oli navigaattorikin jo löytänyt meidät ja kertoi, että ”käänny kolmensadan metrin päästä oikealle ja heti vasemmalle ja taas sadan metrin päästä oikealle”. Teimme näin. Sitten huomasin oikealla baarin, jossa Taneli ja Seppo kävivät täyttämässä veikkauskupongit, siis olimme oikealla tiellä. Spujtsundissa ei ollut vielä ketään. Kari tuli seuraavana, sitten Jukka ja Esa. Vene saapui laituriin ja Skjöldviikin kautta kiertäneet Päivi, Kimmo ja Heikki heti veneen jälkeen. Kamppeet paattiin ja keula kohti Onasta.
Matkalla ihailtiin syksyisen kaunista ja sateista saaristoa. Perille päästyämme kukin tiesi mitä tehdä ja sekin, missä puut olivat selvisi sen toisen Jukan kartoista. Urho oli jo syksyn aikana rahdannut mahtavan määrän runkoja liiterin luokse. Jukka K oli tehnyt hienon puiden vetolaitteen, juontokartion, jota Urho ensimmäisenä hyödynsi.
Siis sahat käymään ja kirveet heilumaan. Strategia ja taktiikka laadittiin samantien; puuta on paljon, tekijöitä vähän, joten vain pätkiksi ja kerran halki, jotta saataisiin mahdollisimman paljon puuta kuivumaan ensi kesää varten. Kesällä saa sitten jokainen tehdä omat klapinsa. Esa, Jukka ja Kari lähtivät metsään, Heikki ja Kimmo käynnistivät sahat. Mä tartuin kirveeseen.
Aulikki, Outi ja Terttu jäivät keittokatokselle kahvin keittoon. Päivi tuli liiterin luokse ja alkoi järjestellä sitä ja kantaa halottuja puita pressun alle sadesuojaan. ”Kyllä ne siellä kuivuvat”, oli kaikkien yhteinen mielipide.
Kutsu kävi kahville ja jo oli aikakin. Ainakin puita metsästä kantaneet ja vetäneet olivat jo yltäpäältä märkiä. Kyllähän se sade tietysti olisi hien pois pyyhkinyt, jos olisi voinut olla yläruumis paljaana, mutta kun ei. Tuula oli lähettänyt Esan mukana pullaa porukalle ja kyllä se kotona leivottu makealta aamukahvin kanssa maistui. Kiitos.
Ja taas takaisin ”savottaan”. ”Paljonko siellä vielä on puuta?” kysyttiin Esalta useaan kertaan. Vakiovastaus oli, että ”kymmenkunta runkoa”. Näin jatkui tunnista toiseen.
Pikku hiljaa alkoivat liiterit täyttyä ja tuli ruokailun aika. Heikki oli laittanut lammaskaalia, minkä Aulikki ja Terttu lämmittivät syömäkuntoon. Taas kokoonnuttiin keittokatokselle.
Safkan jälkeen jatkettiin hommia.
Outi oli aloittanut saunan lämmityksen ja naisten ollessa saunassa äijäporukka nosti pikkuveneet laiturille. Sitten olikin miesten saunavuoro. Naiset laittoivat sillä aikaa keittokatoksen talvikuntoon.
Lusse, kippari Kanfeldín ohjaamana saapui, tavarat ja porukka lastattiin veneeseen ja sitten kohti kotia.
Sunnuntai-aamuna ylösnousu sängystä oli sitten hieman hitaampaa ja eilinen Hesarikin tuli luettua sängyssä…