Seuran viiri laskettiin fanfaarien soidessa 30.9.2022

Kauden 2022 epävirallinen päätös: kesän lipputangossa liehunut Merihaan veneseuran viiri laskettiin syyskuun viimeisenä päivänä.

Kupliva maistui…

…mutta lähestyvä talvi ja kauden päättyminen sai ilmeet enimmäkseen haikeiksi.

Viiri laskettiin ja viikattiin odottamaan ensi kautta hymyssä suin.

KATSO VIDEO VIIRINLASKUSTA

Kaunis punertava auringonlasku valaisi upeasti Merihaanrannan.

Teksti ja kuvat: Olli Laine

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Kommentit pois päältä artikkelissa Seuran viiri laskettiin fanfaarien soidessa 30.9.2022

Hieno syyskisaviikonloppu!

kuva: David Price

Syyskuun alussa kisailtiin taas perinteinen Sipoonselkäsauna-purjehduskilpailu. Kilpailu järjestettiin nyt kolmatta kertaa ja kisaveneiden määrä on noussut joka vuosi. Tällä kertaa mukaan oli ilmoittautunut 16 venettä FinRating-tasoitusluokkaan ja kaksi venettä monirunkoluokkaan. Kelikin oli mahtavasti poutainen ja tuuli mukavan napakasti luoteesta.

kuva: Petteri Laukkanen

Tasoituslähdön voitosta käytiin ankara taistelu viime vuoden voittajan HuiHai2:n ja Seireenin välillä. Viimeinen ohitus tehtiin vasta muutama sata metriä ennen maaliviivaa. HuiHai2 kipparinaan Jouni Hurskainen uusi voittonsa kolmen veneen mitalla ennen kilpailuvastaavan Kimmo Pöntiskosken kipparoimaa Seireeniä. Kolmanneksi kurvasi Blåeld ja Sami Suihkonen luokan nopeimmalla kokonaisajalla.

kuva: Marko Luhtala

FinRating-luokassa oli muutamia poisjääntejä ja niin oli harmillisesti myös monirunkoluokassa joten Nieidan Mikko Syrjänen pääsi pokkaamaan ykköstilan ilman kilpailua. Onnea Voittajille!

Maalissa juhlittiin voittajia ja taputeltiin toisia selkään kuplajuoman virratessa. Kisaluokkien voittajien lisäksi maalialueella partioinut Kilpailulautakunta palkitsi Speedfiren joukkueen parhaasta kisaspiritistä kilpailulautakunnan erikoispalkinnolla.

KATSO VIDEO PALKINTOJENJAOSTA! (video by Nauska)

kuva: Tytti Anttila

Perinteinen kisasauna oli illan kohokohta ja tietysti iltajuhla keittokatoksella, jossa käytiin kilpailun viimeiset spekulaatiot ja kuultiin kootut selitykset. Kaikki olivat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että tämä on tosi hieno tapahtuma ja tätä pitää vaalia tulevaisuudessa. Ympyröikäähän siis syyskuun ensimmäinen viikonloppu jo ensi vuoden veneilykalentereissanne, silloin nimittäin skabataan taas.

Teksti: Tuomas Ånäs

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Kommentit pois päältä artikkelissa Hieno syyskisaviikonloppu!

Sipoonselkäsauna 2022 Tulokset

Yksirunko FinRating

Sija Vene Venetyyppi FinRating Lähtöaika Maaliaika Purjehdittu aika
1 Hui-Hai II Hai 0.7989 10:16:59 13:50:35 3:33:36
2 Seireeni H-vene 0.8189 10:22:44 13:51:00 3:28:16
3 Blåeld Albin Stratus 0.9176* 10:47:26 14:01:00 3:13:34
4 Windermere Contessa 32 0.8337 10:26:49 14:02:35 3:35:46
5 Alma Swan 36 S&S 0.9022 10:43:56 14:04:00 3:20:04
6 Amanda GT-Kryssare 0.7451* 10:00:00 14:07:50 4:07:50
7 Marcia Swan 36 S&S 0.9022 10:43:56 14:08:02 3:24:06
8 Annina Albin Nova 0.9051 10:44:36 14:10:37 3:26:01
9 Merikotka Guyline 95 LR 0.9001 10:43:27 14:11:26 3:27:59
10 Morgana Finnfire 33 0.9136 10:46:32 14:18:00
11 Trioli Jon 33 0.8646 10:34:52 14:20:49 3:45:57
12 Vivezza Finnfire 33 0.9136 10:46:32 14:24:00 3:37:28
13 Speedfire Finnfire 33 0.9136 10:46:32 14:25:00 3:38:28
DNS Nenya Joker 30 0.8470* 10:30:21
DNS Duilleag Hanse 311 0.9019* 10:43:52
DNS Puffin Maxi 999 0.9267 10:49:27
*Laskettu LYSista

Monirunko

Sija Vene Venetyyppi Lähtöaika Maaliaika Purjehdittu aika
1 Nieida One off 11:00:00 13:42:28 2:42:28
DNS Atypik Edel 33 11:00:00
Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Kommentit pois päältä artikkelissa Sipoonselkäsauna 2022 Tulokset

Sipoon Selkäsauna 2022

Jo perinteinen Sipoon Selkäsauna purjehduskilpailu starttaa taas lauantaina 3.9. klo 10:00 satamamme edustalta. Tule mukaan kisahuumaan ja kannusta veneet matkaan!

Osallistujalistan ja kilpailuohjeet löydät täältä:

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Kommentit pois päältä artikkelissa Sipoon Selkäsauna 2022

Elojuhlien paluu

Parin vuoden koronatauon jälkeen päästiin vihdoin viettämään perinteisiä Elojuhlia Onaksen saarisatamassa. Elojuhlat tunnettiin aiemmin Silakkafestarit-nimellä mutta muutama vuosi sitten päätettiin monipuolistaa illallisen valikoimaa ja samalla nimikin sitten muuttui. Mutta bileiden ohjelma ja ajankohta on säilynyt samana jo vuosikymmeniä!

Päivä alkoi Suomen lipun nostolla lipputankoon, myös veneisiin nostettiin juhlallisesti viestiliput hulmuamaan. Ensimmäisenä kilpailuna oli Small Ships Race, joka ajettiin optimistijollilla match race -tyyppisenä kilpailuna, jossa aina voittaessaan oman erän pääsi jatkoon, häviäjien päätyessä katsomoon. Kilpailijoita oli kaikkiaan 11 ja finaaliin päätyivät joukon nuorimmat Oiva ja Daniel, jotka olivat kyllä myös eniten tänä vuonna optareilla treennanneet. Kaikkien aikojen jännittävimmän finaalin vei erittäin niukasti Daniel, joka pokkasi voitostaan iltajuhlassa pullollisen kuplivaa mansikkajuomaa. Harjoittelu kannattaa.

KATSO VIDEOLTA ÄÄRIMMÄISEN TIUKKA JOLLAKISA!

Juhlissa heitetään aina myös perinteinen tikkakisa.

Daniel nappasi myös tikkakisan voiton yhden pisteen erolla Saari-isäntään, joten Danielin kisapäivä oli liki täydellinen.

Iltajuhlassa koeajettiin sisään saarisataman uusi savustuspönttö. Jukka ja Tuomas olivat savustaneet possua koko edellisen yön ja Onas-Bistron menusta löytyikin meheviä savunyhtöpossxuburgereita ja savunyhtöhärkisburgereita. Jälkiruoaksi nautittiin perinteisesti valtava kasa muurinpohjalettuja, joista vastasi Jaana. Bistro oli menestys, kiitos siitä kuuluu koko fantastiselle keittiötiimille: kiitos Jukka, Sami, Outi, Jaana ja Arto! Hovimestarina hääräili Saari-isäntä.

KATSO VIDEO JOLLAKISAN PALKINTOJENJAOSTA

Ilta päättyi tietovisaan, joka sekin ratkesi kutkuttavan jännittävästi vasta lisäkysymyksillä. Voittajajoukkueeksi kruunattiin Yhteisalus! No, ei se ilta vielä tietovisaan päättynyt, jossain vaiheessa Eve oli tehnyt boolin ja Saari-isäntä kaivoi esiin kitaran ja saatiin taas kuulla mitä erikoisempia kappaleita. Olipa kertakaikkiaan mahtava ja tunnelmallinen ilta. Ensi vuonna sitten juhlitaan samaan aikaan.

TESTAA MERELLINEN OSAAMISESI TIETOVISASSA!

PELAA VISA YKSIN SELAIMELLA

TAI PELAA KAVERIEN KANSSA, ALLA KYSYMYKSET JA VASTAUKSET:
– KYSYMYKSET
– OIKEAT VASTAUKSET

Teksti: Tuomas Ånäs, Saari-isäntä
Kuvat: Jaana Matilainen ja David Price
Videot: Jaana Matilainen
Tietovisan kysymykset: David Price
Artikkelin ja visojen koostaminen & kuvatekstit: Olli Laine

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa, Kilpailut, Onas, silakkafestarit | Avainsanoina , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Elojuhlien paluu

Sipoon selkäsauna 2022

Muistakaahan sitten myös Sipoonselkäsauna syyskuun alussa. Alla kilpailukutsu. Tämä kisa soveltuu siis ihan kaikille, ei tarvitse olla aiempaa kilpailukokemusta.

Kilpailukutsu 2022 – Sipoonselkäsauna

Merihaan Veneseura järjestää lauantaina 3.9.2022 purjehduskilpailun yksirunkoisille FinRating-veneille ja monirunkoveneille. Yksirunkoisille kilpailumuoto on takaa-ajolähtö ja monirunkoveneille yhteislähtö.

1. SÄÄNNÖT

Kilpailuissa noudatetaan ISAF:n Purjehduksen kilpailusääntöjä 2021–2024 Suomen Purjehtijaliiton lisäyksin ja muutoksin, kilpailukutsua, FinRating-sääntöä 2022 sekä purjehdusohjeita. 

Jos veneellä ei ole FinRating-lukua, kilpaililautakunta arvioi veneelle tasoitusluvun.

2. KILPAILUKELPOISUUS, ILMOITTAUTUMINEN JA MAKSUT

Kilpailu on avoin kaikille FinRating-veneille ja monirunkoveneille. Ilmoittautuminen tulee tehdä viimeistään torstaina 1.9.2022 klo 19:00 mennessä sähköpostilla kilpailuvastaava@merihaanveneseura.fi, sekä maksamalla ilmoittautumismaksu 15 euroa seuran tilille FI27 5542 2320 2383 06 tai MobilePayn kautta lyhytnumerolla 87789. Osallistumismaksulla katetaan osallistujien kilpailuviirit sekä kuohujuomat palkintojenjakoon.

3 AIKATAULU

Ensimmäisen veneen lähtö on lauantaina 3.9. 2019 klo 10.

4. PURJEHDUSOHJEET

Purjehdusohjeet julkaistaan viimeistään 1.9.2022 19:00 Merihaan Veneseuran kotisivuilla.

5. LÄHTÖ JA MAALI

Lähtö alue sijaitsee Merihaan veneseuran välittymässä läheisyydessä ja maali Onaksen saaritukikohdan läheisyydessä.

8. VAKUUTUS

Veneellä tulee olla voimassaoleva Suomen Purjehdus ja Veneilyn alustodistus ja sen tulee olla vakuutettu sekä omia että muille aiheutettuja vahinkoja vastaan.

9. LISÄTIETOJA

Lisätietoja saa kilpailupäälliköltä Kimmo Pöntiskoskelta: kilpailuvastaava@merihaanveneseura.fi

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Kommentit pois päältä artikkelissa Sipoon selkäsauna 2022

Elojuhlat 2022!

Nyt se sitten koronatauon jälkeen taas toteutuu, Merihaan veneseuran perinteiset Elojuhlat (silakkafestarit) Onaksessa. Kemut on jo kahden viikon päästä, 20.8. joten nyt voitaisiin ruveta ottamaan ilmoittautumisia vastaan. Facebook ryhmässä tai halutessasi voit myös ilmoittautua mailitse: onas@merihaanveneseura.fi Kerro samalla veneen nimi ja osallistujamäärä niin osataan sitten varautua illalliseen oikealla ruoka -ja juomamäärällä.

Ohjelmassa ainakin:

– Small Ships Race -jollakilpailu (hyvät palkinnot)

– Tikkakilpailu (hyvät palkinnot)

– Tietovisa (hyvät palkinnot)

– Kommodorin tervehdys

– Festarisauna!

– Legendaarinen iltajuhla (liha- ja kasvisruoka)

Kaikki mukaan!

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Avainsanoina | Kommentit pois päältä artikkelissa Elojuhlat 2022!

Onakseen brikettisavustin

Onaksen grillitarjontaan kuuluu kaasugrilli ja nyt uutuutena brikettisavustin. Savustin on merkkiä Weber ja tarkemmin Smokey Mountain Cooker 47cm. Sitä lämmitetään briketeillä tai hiilillä. Hiilien merkillä ei ole väliä, mutta parhaiten ja helpoiten toimii briketit jotka palavat pitkään esim 3 tuntia. Omat briketit mukaan! – niitä löytyy esim k-raudoista ja verkkokauppa.com:sta.

Ja savustaa sillä voi sekä kalaa, että lihaa. Savu tulee puupaloista, joita laitetaan brikettien päälle ja savustimessa on kulho, johon laitetaan vettä lämmön tasaamiseksi ja kosteuden ylläpitämiseksi.

Tarkoituksena on siis väsyttää liha meheväksi 100-120 asteessa hissukseen.

Alla mallia käytöstä. Ja youtubesta löytyy paljon lisää videoita savustamisesta.

Savustin toimintakuntoisena
 Savustimen paikka kun sitä käytetä. Muista siivota jälkesi ja laita suoja paikoilleen käytön jälkeen.
Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Kommentit pois päältä artikkelissa Onakseen brikettisavustin

Onas-toimikunnan kokouskutsu

No ohhoh, sieltähän se kevät saapuu vihdoin ja mieli alkaa siirtymään kohti saarisataman suloja. Onas-toimikuntaan kaivataan nyt uutta verta ja uusia innokkaita toimijoita. Onas-toimikunnassa pääset vaikuttamaan saarisataman yhteisiin asioihin: uudistuksiin, hankintoihin, talkoisiin, tapahtumiin, leireihin yms.

Tämän vuoden ensimmäinen Onas-toimikunnan tapaaminen on 28.3. klo 18 Kummelissa. Sovitaan siellä tulevan kesän kuviot ja vastuut.

Ilmottautumiset toimikuntaan maililla: onas@merihaanveneseura.fi
Nähdään reilun viikon päästä.

t. Onas-isäntä Tuomas

Kuvassa voi olla 1 henkilö, seisova ja vesistö
Tallennettu kategorioihin järjestötyö, Onas, Tiedotus | Avainsanoina | Kommentit pois päältä artikkelissa Onas-toimikunnan kokouskutsu

Kruunusillat-hankkeen vaikutukset Merihaan veneseuran venepaikkoihin 2023 alkaen

Kruunusillat-hanke rakentaa sillat Merihaasta Laajasaloon. Merihaan Veneseuran toimintaan vaikuttaa eniten Merihaansillan (Merihaka-Nihti, ks. karttakuva liitteenä) rakentaminen. Arvion mukaan silta valmistuu vuosina 2023-2026.

Merihaansillan rakentamista varten tehdään ensin merenpintaa myötäilevä (lue: alituskorkeus 0 cm) työsilta. Työsillassa (kartassa punaisella) on kuitenkin koko rakennusvaiheen ajan käytössä n. 7 m leveä ja vähintään 2,3 m korkea kulkuaukko pienveneitä varten. Kulkuaukko on lähempänä sillan Nihdin puolta. Rakentamisen edetessä kulkuaukon paikka voi siirtyä. Työsilta on leveämpi (28-34 m) kuin lopullinen Merihaansilta (n. 20 m).

Merihaansilta. Rakentamisen aikana tarvittava työsilta punaisella.
Merihaansilta. Rakentamisen aikana tarvittava työsilta punaisella.

Sekä työsilta että valmis Merihaansilta ovat alituskorkeudeltaan niin matalia, että kauden 2022 jälkeen F-laiturilla ei voida enää säilyttää purjeveneitä.

Johtokunta tiedottaa myöhemmin venepaikkajärjestelyistä kaudelle 2023. Alustavasti kaupunki on luvannut väistöpaikkoja Tervasaaresta ja lisäksi pienimmille veneille on suunnitteilla laituri nykyisen F-laiturin paikalle.

Tallennettu kategorioihin johtokunta, Kotisatama, Tiedotus | Avainsanoina , , , , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Kruunusillat-hankkeen vaikutukset Merihaan veneseuran venepaikkoihin 2023 alkaen

Tulokset 2021 – Sipoonselkäsauna

Sija Vene Tyyppi FinRating Lähtöaika Maaliaika Purjehdittu aika
1 Hui-Hai II Hai 0.8059 10:06:25 13:05:53 2:59:28
2 Elvira Vindö 30 0.7843* 10:00:00 13:15:00 3:15:00
3 Friendship One Off 0.7843* 10:00:00 13:15:21 3:15:21
4 Phoenix Baltic 33 0.8863* 10:27:35 13:29:00 3:01:25
5 Nenya Joker 30 0.8470* 10:17:45 13:30:50 3:13:05
6 Duilleag Hanse 311 0.9019* 10:31:15 13:31:00 2:59:45
7 Puffin Maxi 999 0.9209 10:35:33 13:32:26 2:56:53
8 Annina Albin Nova 0.9110 10:33:20 13:33:20 3:00:00
9 Tyrsky Albin Delta 0.8784* 10:25:41 13:34:33 3:08:52
10 Blåeld Albin Stratus 0.9176* 10:34:49 13:36:35 3:01:46
11 Merikotka Guyline 95 0.9302 10:37:36 13:39:30 3:01:54
12 Speedfire Finnfire 33 0.9151 10:34:16 13:42:00 3:07:44
13 Vivezza Finnfire 33 0.9151 10:34:16 13:53:28 3:19:12
*Laskettu LYSista
Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Kommentit pois päältä artikkelissa Tulokset 2021 – Sipoonselkäsauna

Kilpailukutsu 2021 – Sipoonselkäsauna

Merihaan Veneseura järjestää lauantaina 4.9.2021 purjehduskilpailun yksirunkoisille FinRating-veneille ja monirunkoveneille. Yksirunkoisille kilpailumuoto on takaa-ajolähtö ja monirunkoveneille yhteislähtö.

1. SÄÄNNÖT
Kilpailuissa noudatetaan ISAF:n Purjehduksen kilpailusääntöjä 2021–2024 Suomen Purjehtijaliiton lisäyksin ja muutoksin, kilpailukutsua, FinRating-sääntöä 2021 sekä purjehdusohjeita.
Jos veneellä ei ole FinRating lukua, kilpaililautakunta arvioi veneelle tasoitusluvun.
2. KILPAILUKELPOISUUS, ILMOITTAUTUMINEN JA MAKSUT
Kilpailu on avoin kaikille FinRating-veneille ja monirunkoveneille. Ilmoittautuminen tulee tehdä viimeistään torstaina 2.9.2021 klo 19:00 mennessä sähköpostilla kimmo@pontiskoski.fi, sekä maksamalla ilmoittautumismaksu 15 euroa seuran tilille FI27 5542 2320 2383 06 tai Mobile Payn kautta lyhytnumerolla 87789. Osallistumismaksulla katetaan osallistujien kilpailuviirit sekä kuohujuomat palkintojenjakoon.
3. AIKATAULU
Ensimmäisen veneen lähtö on lauantaina 4.9.2021 klo 10.
4. PURJEHDUSOHJEET
Purjehdusohjeet julkaistaan viimeistään 2.9.2021 19:00 Merihaan Veneseuran kotisivuilla.
5. LÄHTÖ JA MAALI
Lähtöalue sijaitsee Merihaan veneseuran välittymässä läheisyydessä ja maali Onaksen saaritukikohdan läheisyydessä.
6. VAKUUTUS
Veneellä tulee olla voimassaoleva Suomen Purjehdus ja Veneilyn alustodistus ja sen tulee olla vakuutettu sekä omia että muille aiheutettuja vahinkoja vastaan.
7. LISÄTIETOJA
Lisätietoja saa kilpailupäälliköltä: kimmo@pontiskoski.fi

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa, Kilpailut | Avainsanoina | Kommentit pois päältä artikkelissa Kilpailukutsu 2021 – Sipoonselkäsauna

In memoriam 

Heikki Juhani Kettunen 10.12.1941-22.5.2021

Kunniakommodori on poissa

Veneseuramme pitkäaikainen voimahahmo, kunniakommodori ja Onas-isäntä Heikki Kettunen menehtyi vakavan sairauden murtamana 22.5.2021 kotonaan Helsingin Koskelassa. Heikkiä jäi kaipaamaan laaja joukko perhettä, sukulaisia ja ystäviä sekä veneseuratovereita.

Me nuoremmat jäsenet muistamme Heikin aktiivisena saari-isäntänä, joka lukuisien talkoiden ja kunnostus- ja rakennustöiden lisäksi oli aina loistava seuramies, kaikille huomaavainen ystävä ja Onaksen metsien väsymätön samoilija. Saunan portaille ilmestyivät tuoreet vihdat, saaren marjapensaat saivat tuta Heikin poimurin voiman ja syksyisin sienipaikat olivat tarkoin varjeltuja salaisuuksia, mutta metsästä Heikki aina tuli saaliin kanssa. Keittokatoksessa loihdittiin kesäiltoihin mustikkasopat ja kantarellikastikkeet, pöytä katettiin aina kauniisti ja kutsu syömään saattoi usein tulla myös onnekkaille kanssaveneilijöille. Monet olivat lettukestit, joista saivat saaren lapset ja myös aikuiset iloita. Vieraanvaraisuus, huomioonottaminen ja anteliaisuus olivat kauniita asioita, joista Heikin seurassa sai aina nauttia.
Purjehtijana Heikki oli intohimoinen aavan meren rakastaja loppuun asti. Vielä viime kesänä juttelimme Onaksen rantaparlamentissa Gotlannit ja Klaipedat. Dulcinean purjehdukset eri vuosikymmenillä ja miehistöillä ulottuivat laajalti Itämeren alueelle. Joukkoon mahtui aikamoisia seikkailuja, konerikkoja, kovia kelejä ja meren mahtia kaikissa muodoissaan. Myös yksinpurjehdus oli Heikille tuttua ja rakasta, tarinat auringonnousuista avomerellä pitkän yksin valvotun yön jälkeen herättivät lähtemättömiä mielikuvia ja kaukokaipuuta kuulijoissa. Tarinat kommelluksineen oli aina höystetty huumorilla, joka myös oli Heikille hyvin ominainen ja luonteva tapa olla ja kommunikoida. Vielä viimeisissä viesteissä, tilanteen ollessa jo toivoton paranemisen suhteen, Heikki kertoi omaan positiiviseen tapaansa menevänsä kaikesta huolimatta “tukka hulmuten kohti kevättä”.

Jo vuonna 1989 Merihaan veneseuraan tullut Heikki toimi kommodorinamme kahteen otteeseen vuosina 1995-2005 ja 2008-2009. Hänen kommodorivuosinaan yhteistoimintaamme Helsingin Rakennusmestariveneilijöiden ja Kotkan Pursiseuran kanssa ideoitiin ja kehitettiin voimakkaasti. Yhdistys- ja yhteistyötoiminta oli luontevaa jatkoa Heikin työuralle Vakuutusyhtiö Kansassa ja myöhemmin omassa yritystoiminnassa. Heikin kommodori- ja myöhemmin 2010-luvulla Onas-isännyysaikoina saarisatamaamme parannettiin ja kunnostettiin ahkerasti, ja myöhäissyksyn halkotalkoot runsaine tarjoiluineen olivat kutakuinkin legendaarisia. 

Telakan kevät ei tänä vuonna ollut entisensä, kun Dulcinea seisoi koskemattomana pitkälle toukokuuhun kipparin voimien hiipuessa nopeasti. Olimmehan Rajasaaressa tottuneet siihen, että Heikin vene laskettiin jo vähän jäidenlähdön jälkeen varhain keväällä kun muut vasta miettivät pressujen poistoa, ja nostettiin yleensä marraskuun lyhyinä päivinä köysien ja kannen vetäessä jo riitteeseen. Kun Heikin lähdön hetki oli toukokuisena lauantaina koittanut, oli hyvin koskettavaa nähdä seuraavana päivänä suuri joukko Heikin läheisiä pitämässä huolta Dulcineasta, joka nyt jatkaa matkojaan heidän toimestaan. Siellä purjehduksilla ja Onaksen saarisatamassamme on Heikin henki varmasti aina läsnä. Suuri purjehtija ja hyvä ystävä on poissa, mutta lukuisat lämpimät ja iloiset muistot eivät katoa.

Lepää rauhassa, kunniakommodori Kettu. Varmaankin purjehdit nyt jossain uusilla vesillä ja auringonnousu on juuri alkamaisillaan.

Lämmöllä Heikkiä muistaen 

Katja Ceder

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Kommentit pois päältä artikkelissa In memoriam 

Olipas taas viikonloppu!

Mahtava jengi ja hyvä ilma! Puut kannettiin liiteriin ja paljon muutakin saatiin aikaan: komposti on nyt käyttövalmis samoin uusi lämminvesipata. Miika rakenteli vielä meille uutta lankonkia ponttoonien väliin ja edellisviikkona oli jo öljytty ja kunnostettu iso laituri, joten hyvällä mallilla on keväthommat.
Muonitusjoukoissa hääräsivät Outi ja Mari, suuri kiitos! Tarinanhohtoisen iltajuhlan viihteestä vastasi Niklas Nikke Nordling ja Ilari Pikkumärkä! Huikeeta settiä ja todella tunnelmallista. Iso Kiitos kaikille talkoisiin osallistuneille.

Onaksen poijut on myös työn alla. Kaikki poijut nostetaan ylös, kettingit ja sakkelit vaihdetaan ja muutama vanha poiju vaihdetaan uusiin. Työ on vielä vähän kesken, sillä ketjut ja vanhat poijupainot osoittautuivat niin huonokuntoisiksi, että joudumme vaihtamaan myös eteläpuolen poijujen painoista suurimman osan. No, tuleepahan ainakin hyvät ja jykevät poijut.

Käyttäkäähän polttopuita säästeliäästi. Viihdetulille voisi taas sahata niitä polttopuiden alla tulleitakuormalavoja, niitä saa sitten hyvällä omallatunnolla poltella, kun on tuleen tuijottelun aika.

Komposti on nyt toiminnassa, sitä kannattaa käyttää, niin se prosesi pysyy käynnissä. Biojätteiden päälle pitää heittää vähän kariketta ja kasaa saa talikolla myös silloin tällöin möyhentää tai kääntää. Siitä saadaan sitten tulevaisuudessa hyvää ravinnetta kukkaja yrtti-istutuksiin. Mari tuleekin tekemään taas uudet istutuksiet tulevana viikonloppuna ”veneeseen” ja laatikoihin, joten kesä voi todellakin alkaa.


Hyvää kesää kaikille ja olkaa ihmisiksi!

Tuomas Ånäs

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Kommentit pois päältä artikkelissa Olipas taas viikonloppu!

Kohta, kohta !!

Nyt on kevättä jo ilmassa. Tapahtumakalenteriin on lisätty veneiden laskut ja mastojen nostot. Tulevien rajoitustenkin aikana on sallittu mennä huoltamaan kulkuneuvoja – siis myös veneitä. Nähdään telakalla!

Kevätkokous on siirretty ja ”ulkoistettu” laituritapahtumaksi ma 3.5 klo 17:30. Se alkaa lipun nostolla ja maljojen kohotuksella uuden veneilykauden kunniaksi. Kippis!


Vartiointivuoronsa voi varata aprillipäivästä, 1.4 alkaen ja varausaika loppuu 11.4. Sen jälkeen loput vartiointivuorot arvotaan. Ensimmäinen vartiointi aika on heti ensimmäisen veneiden laskun jälkeen 9.5.

Peruskatsastus on tänä keväänä 90 veneellä. Uusia katsastajia on koulutettu. Heitä on nyt kaikkiaan yhdeksän. Katsastuksissa noudatetaan turvavälejä. Runkokatsastuksessa veneessä sisällä voi olla vain katsastaja. Laitureilla, välinekatsastus tehdään laiturilta käsin.

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Kommentit pois päältä artikkelissa Kohta, kohta !!

Hyvää Joulua ja Uutta veneilykautta 2021!

Tällä kertaa telakan tontut halusivat lähettää Joulutervehdyksen
Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Kommentit pois päältä artikkelissa Hyvää Joulua ja Uutta veneilykautta 2021!

Seuran ensimmäinen yleiskokous myös etänä

Korona kevään yleiskokous pidettin laiturilla, raikkaassa merituulessa. Silloin yleiskokouksen pitämistä etänä pidettiin isona järjestelynä. Syyskokouksen järjestäminen sujui jo. Nopeasti ovat uudet tavat otettu käyttöön. Tällä kokemuksella etäosallistumis mahdollisuutta voi suositella jatkossakin, oli epidemiaa tai ei.

Jäsenkokouksista

Syyskokouksessa keskustellaan seuran tulevasta kaudesta, sen budjetista ja toiminnasta ja valitaan tulevan vuoden johtokunta. Kevään kokouksessa taas arvioidaan edellisen vuoden toimintaa ja tilinpitoa. Kahteen kokoukseen päädyttiin aikoinaan siksi, että uusi johtokunta voi aloittaa toimintansa täysillä, heti vuoden alusta.

Vuoden 2021 johtokunta

Puheenjohtajana jatkaa Keijo Virtanen; varapuheenjohtajana David Price, joka on myös koulutus-, katsastus-, ja IT vastaava; sihteeriksi ja tiedotusvastaavaksi Terttu Terho ja taloudenhoitajaksi Jukka Landén; muiksi jäseniksi Kari Leino, Katja Ceder, Tuomas Ånäs, Anna Harpila, ja uusina jäseninä Esa Rissanen ja Sami Suihkonen.”

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Kommentit pois päältä artikkelissa Seuran ensimmäinen yleiskokous myös etänä

Sipoonselkäsauna – Purjehdusohjeet

Tulevana lauantaina eli 5.9.2020 kisataan historian ensimmäinen Sipoonselkäsauna purjehduskilpailu.

Purjehdusohjeet löytyvät tästä:

Ilmoittautuminen on vielä auki 3.9.2020 klo 19:00.

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Kommentit pois päältä artikkelissa Sipoonselkäsauna – Purjehdusohjeet

Vielä ehtii mukaan Sipoonselkäsaunaan!

Merihaan Veneseura järjestää lauantaina 5.9.2020 purjehduskilpailun yksirunkoisille FinRating-veneille ja monirunkoveneille. Yksirunkoisille kilpailumuoto on takaa-ajolähtö ja monirunkoveneille yhteislähtö.

1. SÄÄNNÖT

Kilpailuissa noudatetaan ISAF:n Purjehduksen kilpailusääntöjä 2017–2020 Suomen Purjehtijaliiton lisäyksin ja muutoksin, kilpailukutsua, FinRating-sääntöä 2020 sekä purjehdusohjeita.Jos veneellä ei ole FinRating-lukua, kilpaililautakunta arvioi veneelle tasoitusluvun.

2. KILPAILUKELPOISUUS, ILMOITTAUTUMINEN JA MAKSUT

Kilpailu on avoin kaikille FinRating-veneille ja monirunkoveneille. Ilmoittautuminen tulee tehdä viimeistään torstaina 3.9.2020 klo 19:00 mennessä sähköpostilla satamamestari@merihaanveneseura.com, sekä maksamalla ilmoittautumismaksu 15 euroa seuran tilille FI27 5542 2320 2383 06 tai MobilePayn kautta lyhytnumerolla 87789. Osallistumismaksulla katetaan osallistujien kilpailuviirit sekä kuohujuomat palkintojenjakoon.

3. AIKATAULU

Ensimmäisen veneen lähtö on lauantaina 5.9. 2020 klo 10.

4. PURJEHDUSOHJEET

Purjehdusohjeet julkaistaan viimeistään 3.9.2020 19:00 Merihaan Veneseuran kotisivuilla sekä Facebookissa.

5. LÄHTÖ JA MAALI

Lähtö alue sijaitsee Merihaan veneseuran välittymässä läheisyydessä ja maali Onaksen saaritukikohdan läheisyydessä.

6. VAKUUTUS

Veneellä tulee olla voimassaoleva Suomen Purjehdus ja Veneilyn alustodistus ja sen tulee olla vakuutettu sekä omia että muille aiheutettuja vahinkoja vastaan.

7. LISÄTIETOJA

Lisätietoja saa kilpailupäälliköltä: satamamestari@merihaanveneseura.fi

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Kommentit pois päältä artikkelissa Vielä ehtii mukaan Sipoonselkäsaunaan!

Pukkitalkoot, veneiden nostot ja mastojen laskut

Vaikka kesä jatkuu syksy lähestyy. Ilmoittaudu telakalle, jos pidät telakkapaikkasi! Nyt! ilmoittautumisaika meni jo. Telakkapaikkaa jonottaa 13 venettä ja vapaita paikkoja aletaan jakaa jonottajille.

Pukkitalkoot Rajasaaressa 14.9 ma klo 17:00, kaikki telakkapaikan haltijat paikalle.

Telakan pikkuvarasto on kaasupullokaappi, jossa kesän ajan saa säilyttää pressuja. Pukkitalkoissa pressut siirretään pois, jotta kaasupullot mahtuvat kaappiin.  Kyse on paloturvallisuudesta, pelastuslaitos on ilmoittanut, ettei tule sammuttamaan venettä, jossa kaasupullot ovat sisällä.

Mastojen lasku 1 16.9 ke klo 16:00 Merihaka huoltolaituri

Veneiden nosto 1 20.9 su klo 07:00 Rajasaari

Mastojen lasku 2 30.9 ke klo 16:00 Merihaka huoltolaituri

Veneiden nosto 2 4.10 su klo 12:00 Rajasaari

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Kommentit pois päältä artikkelissa Pukkitalkoot, veneiden nostot ja mastojen laskut