Saaressa voi tulla tekemisen tarve. Seuralla ei ole talkoopakkoa, jokainen osallistuu huoltohommiin osaamisensa mukaan. Me (Tarja ja kirjoittaja) päätimme, että sauna on pestävä. Lämmitimme padallisen vettä kuumaksi ja harjat heilumaan.
Sadevesisäiliön Tarja ja Jukka olivat puhdistaneet jo aikaisemmin. Vesi, joka seisoo säiliössä alkaa ”elää” ja haista aika nopeasti. Nyt sinne lorautettiin vähän kloriittia estämään eliöstön kasvua.
Ajoitus oli oivallinen, sillä sitten ukkoskuuro täytti sadevesisäiliön.
Maanantaina 8.7 laitureissa oli kaikkiaan kahdeksan venettä ja lapset kirmasivat rannalla. Tämä on tosi hienoa! Saaressa on ollut perinteisesti kovin hiljaista heinäkuussa ja lapsiperheitäkin on ollut viime vuosina vähänlaisesti.
Mustikat ovat muuten kypsyneet. Metsämansikoitakin löytyi ja ensimmäiset kanttarellit. Vattuja odotellaan.