Perjantain syyskokouksessa uudistettiin johtokuntaa ja keskusteltiin mm. kotisataman tulevaisuudesta. Ilta jatkui iloisena Toverissa glögin ja pikkupurtavan kera.
Pikaraitiotie on suunniteltu kulkemaan Merihaan talojen ja kulttuurisaunan välistä. Tuleva silta on on vain kaksi metriä korkea ja F-laituri jää pois käytöstä. Seura on jättänyt oman ehdotuksensa keväällä sataman uudistamiseksi. Venepaikkojen määrän on luvattu pysyvän ennallaan. Jatkossa seuraamme suunnittelun vaiheita tiiviisti. Ei olisi pahitteeksi vaikka laituripaikkoja saataisiin lisää. Kaikki poiju- ja kävelyaisapaikat olivat viime kesänä täynnä.
Kun liittymismaksut ovat merkittävä tulonlähde, tulevan vuoden budjetti on tehty pienentyvien tulojen mukaan. Talous on hyvässä kunnossa. Onaksen korjaustyöt ovat loppusuoralla eikä jäsenmaksujen korotuksiin ole tarvetta.
Koulutuksessa menee lujaa. Kiitos kouluttajien. Parikymmentä jäsentä on suorittanut kansainvälisen huvivenepäällikön tutkinnon. Ensi kesäksi on suunniteltu purjehduskurssia ja kevytvene ja jollapurjehdus opetusta Onaksessa.
Katsastus aste on edelleen alhainen. Seuran sääntöjen mukaan veneen on oltava katsastettu, jotta laituripaikan saa pitää. Päätettiin ottaa yhteyttä kaikkiin, joiden vene on jäänyt katsastamatta.
Heikki Kettunen jätti johtokunnan, mutta jatkaa Onas-työryhmässä. Uudeksi Onas-vastaavaksi valittiin Tuomas Ånäs ja uudeksi taloudenhoitajaksi Jukka Landén. Muuten johtokunta pysyi ennallaan.
Vuoden veneilijöiksi valittiin Elviran miehistö. Seuran hopeisen merkin sai Kari Leino.