Vuosikokouksessa keväällä käsitellään aina edellinen vuosi, taloudenpito ja seuran toiminta. Talous on nyt hyvässä kunnossa. Satama on täynnä, joku paikka voi vielä vapautua jonottajille. Se tietää kuitenkin sitä, että liittymismaksujen määrä pienenee ja seuran tulot sen mukana. Koulutustoiminta on ollut aktiivista, seuralla oli venepäällikkökurssi ja veneilyn peruskurssi. Käytännön purjehdustaitoja harjoiteltiin Onaksessa. Aikuiset kevytveneillä ja lapset jollilla.
Onaksen korjauksissa on pienellä budjetilla on saatu paljon aikaan. Siitä keskustelu siirtyikin ensi kesän töihin. Tekijöitä tarvitaan. Jokaiselle löytyy tekemistä osaamisen ja jaksamisen mukaan. Tarkkoja päiviä on vaikea ennalta lyödä lukkoon, jos ei muu niin sää voi yllättää merellä. Päätettiin käyttää facebook ryhmää tehokkaammin hyväksi tässäkin tiedottamisessa.
Seuran oma ehdotus uudeksi venesatamaksi käytiin läpi. Kruunusiltojen rakentaminen sulkee F-laiturin ainakin isommilta veneiltä. Ranta muiden laitureiden kohdalla rakennetaan uusiksi. Rakennustyöt rannalla ovat edessä noin viiden seitsemän vuoden kuluttua. On hyvä olla ajoissa liikkeellä.
Jäseninfo keräsi mukavasti porukkaa. Niiden pitäminen on osoittautunut hyväksi keinoksi jakaa tietoa, kysellä ja keskustella.